Ystävälleni järjestettiin eräänä aurinkoisena elokuun sunnuntai-iltapäivänä baby shower -piknik. Tavoitteena ei ollut pitää suuria hehkutuksia Ameriikan malliin, vaan lähinnä keskittyä hyvään seuraan ja ruokaan ennen kiireisempiä elämäntilanteita. Pienenä lahjana tulevalle äidille ojensimme hemmottelukortin Kämpin Span Mother-to-be -hoitoon.
Ruokaa oli riittävästi ja se oli mainiota. Syötävät oli myös valmistettu niin, että ne sopivat säilyvyytensä ja pilaantumisherkkyytensä suhteen myös raskaana oleville. Kylmäketjusta kannattaa huolehtia toki muidenkin kuin raskaana olevien vuoksi: ruoka pilaantuu kesälämpimällä yllättävän nopeasti.
Vinkki: raskaana oleville pikniköijille kannattaa myös varata tuoleja. Piknik-paikka kannattaa myös harkita tarkoin sen mukaan, missä on lähin WC. Kun ruoan lisäksi nämä mietitään, ihmiset viihtyvät viltillä pitkäänkin nautiskellen säästä ja toisistaan.
Tarjoamisina oli mm. ihana kakku (kuva yllä), pullossa kylmää raparperikeittoa (kuva yllä ja resepti Glorian ruoassa ja viinissä), suolaisia ja makeita muffinsseja (chili-juusto & suklaa-macademia > mun bravuureita), karkkia, pähkinöitä, kivennäisvettä, suolaista piirakkaa (kylmä versio), erikoisjuustoja (mm. manchego ym. kovat hyviä säähän kuin säähän) muille kuin raskaana oleville, patonkia, kahvia ja vettä.
Päivänsankaritar oli hehkeä, ruoat maistuvia ja seura mitä mainiointa. Jokaiseen kesään kuuluu vähintään yksi kuuden tunnin piknik!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti