tiistai 1. tammikuuta 2013

Mitä jos mikään ei muutu?

Uusi vuosi, tyhjä paperi, tabula rasa. Kaikki muuttuu, onni on myötä, asiat kehittyvät. Mitä jos mikään ei muutu? Kerron, mitä tarkoitan. Viime vuosi oli elämäni onnellisin, mutta samalla yksi raskaimmista. Olen kokenut jo vuosia sitten läheisen vaikean loukkaantumisen, toisen kipeän kuoleman, mutta kaikista raskainta on ollut kuitenkin viime vuosi. Kaksi suurta henkilökohtaista menetystä, joihin en vieläkään löydä sanoja. En osaa niitä hyväksyä, niin surullista. Viime vuoden pelasti vain omat häät, niiden avulla jaksoin. Jotenkin tuntuu, että poljen paikallani. Olen polkenut jo pitkään, kaksi vuotta. Olen luupissa. Toisten elämä muuttuu, menee "eteenpäin", toisten roolit vaihtuvat. Minun roolini pysyvät samoina: olen omistautuva työntekijä, vaativa vaimo ja hauska tyyppi. Olen vuodesta toiseen sama, mutta muut eivät ole. Mitä jos ensi vuonnakaan mikään ei muutu, minun elämässäni? Muut yhä jatkavat, minä jään taakse. Olen yhä sama, kuin viime vuonna. 



3 kommenttia:

  1. Hali. Toivon, ettet muutukaan, liikaa, olet ihana sellaisena kuin olet!

    VastaaPoista
  2. Kiitos :). Kyse ei oikeastaan ollut itseni muuttamisesta, vaan siitä, että elämässä tässä ympärillä pysyy samana. Sama minä se olen, vaikka kuulemma kovin suruisa nykyisin verrattuna aiempaan. Haluaisin toki vain kovasti olla minä, mutta uudessa roolissa. Muut vaihtavat työtä, minä olen jumissa. Muista tulee äitejä, minusta ei. Muiden elämä tuntuu muuttuvan koko ajan, usein "parempaan" (tai siltä se täältä omasta ruohonväristä katsottuna tuntuu). En ole kateellinen, jokaisella on ristinsä, mutta jotenkin nyt on sellainen olo, että vedän kaikenlaisia kivirekiä ja jään jalkoihin asiassa kuin asiassa. Tyhmyri ahne minussa taistelee eikä halua tyytyä osaansa.

    VastaaPoista
  3. Ps: huomasin minulle viime vuonna heittämäsi blogihaasteen vasta viime viikolla... Jäi vastaamatta, sori :)!

    VastaaPoista